maanantai 28. maaliskuuta 2016

Maidoton ja gluteeniton pinjata kakku




Pinjata kakku

Kakkupohja:
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta

Kananmunat ja sokeri vatkataan vaahdoksi. Lisätään kuivat aineet sekaan. Kaadetaan voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Itse käytän maissiryynejä korppujauhon sijasta, gluteenittomissa korppujauhoissa kun on paljon kaikenlaista muutakin. Paistetaan 175 asteessa n. 1 tunti.

Laitoin kakkuun täytteeksi kauravispikermaa ja vadelmahilloa. Tämän tein jo edellisenä päivänä, niin ehti vähän vetäytyä jääkaapissa. Kostutin hiukan ananasmehulla. Tuossa alimmassa kuvassa on nuorimman kakku, koska hän ei halua syödä vadelmaa missään muodossa. 

Kakun leikkasin ainoastaan kahteen osaan eli yksi kerros täytettä vaan. Tein kakkupohjiin reiät ihan mukilla. Täytekakun keskelle laitoin pupuneidin pääsiäisrakeita (näissä on vehnätärkkelystä, joten eivät sovi niille, jotka ovat luontaisesti gluteenittomia). Meillä muut noita pystyy syödä, mutta itse en kestä edes vehnätärkkelystä... Sisälle laitettavat karkit kannattaa laittaa sisään ja päällystää kakku vasta mahdollisimman lähellä tarjoilua, ettei karkeista tule tahmaisia. Alemman kakkupohjan palan keskustan jätin kokonaan pois, mutta päällimmäisen laitoin kakkuun tavallaan kanneksi.

Meidän kakussa on päällä ihan kauravispikerma vaahdotettuna ja seassa Pandan tummaa suklaata, joka on maidoton. Meillä oli hukassa kaikki pursottimet, joten siksi tällä kertaa ainoastaan veitsellä levitetty päällinen. Neiti kyllä sai siitä tehtyä tosi hienon. <3

Nyt on tämäkin testattu. :) Hiukan epämääräiset on nämä mun ohjeet, mutta toivottavasti niistä kuitenkin jotain ymmärtää. ;)

Pääsiäisen kuulumisia







Hiukan on taas aikaa kulunut, kun täällä oon ehtinyt käydä. Mutta nyt vähän pientä postausta. :)
Viikko sitten saatiin nauttia lastenleirillä koko perheen voimin ja oli kyllä tosi kiva viikonloppu!! <3 Lapsia oli leirillä vähän vajaa 40 ja on ihan maksimimäärä mitä siihen tilaan voidaan ottaakaan. Kaikki tuntuivat nauttivan kyllä olostaan. Ja sehän se on pääasia, että lapset viihtyy. :)

Pääsiäinen on sitten otettu ihan rauhassa. Ollaan käyty useampaan kertaan kirkossa, lapsetkin lähtivät kaikki kiirastorstaina kirkkoon, kun siellä vaihtui mustaan väriin alttari ja valot sammutetaan. Siitä syntyi jonkun verrankin keskustelua kotona. Sitten ollaan mieheni kanssa käyty myös ihan kahdestaan. Mukavaa on ollut, kun saa ihan rauhassa olla ilman aikatauluja.

Vanhimman synttäreitä ei olla ehditty juhlistaa vielä, vaikka hänellä oikea synttäripäivä olikin puolessa välin kuuta jo. Mutta hän oli sitä mieltä, että mitä nyt 17-vuotissynttäreitä edes juhlistamaan, kun sinä vuonna ei oo mitään ihmeellistä (15-vuotiaana pääsee ripille, 16-vuotiaana lopettaa peruskoulun ja 18-vuotiaana saa ajokortin. Tämä oli hänen perustelunsa turhalle vuodelle. ;)). Kutsuttiin sitten isovanhemmat ja yhdet kummit juhlimaan meidän kanssa. Oli sitten loppujen lopuksi oikein tyytyväinen päiväänsä ja juhlaansa. <3
Vanhin ei tykkää syödä ollenkaan kakkua, pullaa, keksiä ym. makeeta. Sipsejä hän söisi kyllä ihan hyvällä ruokahalulla. :) Joten hän ei halunnut ottaa osaa koko kakkuhommaan. Tehtiin sitten sellainen kakku, mistä muu porukka tykkää. Mä tein kakkupohjan ja neiti koristeli. :) Tehtiin maidoton ja gluteeniton pinjata kakku (teen ohjeesta erillisen postauksen). Itse halusin tehdä rahkapiirakkaa ja meillä on joka pääsiäisen traditio mutakakku suklaamunista. Sen mieheni aina tekee. Tarjolla oli siis kakkua, mutakakkua, Muumi-keksejä, pääsiäiskarkkeja, sipsejä, äitini tekemää ihanaa hiekkakakkua, maissinaksuja ja epämääräisiä "pikkuleipiä". Pikkuleivistä ei tullut ihan sellaisia, kun olisi voinut. ;D Ihan kamalan näköisiä!! Mutta lapset niistä tykkäsivät. Kun oli näin tuttuja ihmisiä, niin niitä kehtas laittaa ne pöydälle tarjolle, kun neiti niin halus. :D :D

Iloista Pääsiäistä kaikille!!

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Kutoen jotain valmista





Käsityökahvilassa opettaja haastoi syksyllä, että keväällä voisi kokeilla villapaidan tekoa ne, jotka haluavat. Syksyn asiaa mietin ja pohdin ja kyllähän se piti kokeilla. :D Nyt on elämäni ensimmäinen villapaita alusta loppuun asti itse tehty!! <3 Tykästyin tuohon malliin tosi paljon ja oli todella helppo paita tehdäkin. Mutta tätäkään en olisi itsekseni aloittanut, joten hyvä oli, kun opettaja vähän haastoi tekemään jotain muutakin, kun villasukkia. :D Eipä siinä, kyllähän niitä sukkiakin tarvitaan, mutta on ihan kiva välillä tehdä vähän jotain muutakin.
Myös lapasten tekemisen olen siellä opetellut. Tämän vuoden puolella nämäkin. Tässä on mun elämäni kolmannet lapaset ylimmässä kuvassa. Meillä kun nuo Minions hahmot ovat todella suosittuja, niin pitihän sitä kokeilla yksinkertainen Minions malli näistäkin. Kaksi nuorinta saivat itselleen samanlaiset lapaset, ettei tule sanomista kumminkaan päin. Tyytyväisiä tuntuivat olevan molemmat. :) Yhdelle ystävällekin lähti nuo alimmat lapaset. Nämä ovat niin tosi suosittuja olleet!! Mutta kivahan se on tehdä, kun saajat ovat tyytyväisiä.

Mukavaa Pääsiäis viikkoa kaikille!!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Lyhyet kuulumiset


Meillä on tässä pari viikkoa mennyt ihan sairastaen vaan, siksi täällä blogissa on ollut vähän hiljaiseloa. Nuorimmainen aloitti sairastamisen sinä perjantaina, kun meillä alkoi hiihtoloma eli reilu kaksi viikkoa sitten. Sen jälkeen ei ollakaan terveenä oltu.. Kiersi sitten läpi ihan koko porukan. Mieheni oli viimeinen ja poti koko tämän viikon, itse pääsin ihan muutaman päivän pienellä flunssalla. Nyt vasta rupee olemaan mieheni kunnossa. Kahdelle on jo haettu lääkekuurit poskiontelotulehduksiin ja huomenna varataan seuraavaa lääkäriaikaa. Neitikin valittelee poskionteloita. Perinteitä vaalien ja kaikki suunnitelmat heitettiin roskikseen hiihtoloman suhteen. :D Eipä meillä suuria ollutkaan, mutta ne pienetkin nyt meni ohi suun. Sen korvikkeena meillä leivottiin, katseltiin leffoja, pelailtiin lautapelejä niiden kanssa, jotka jaksoivat. Mikään ruoka ei maistunut juurikaan, joten sipsejä, ranskalaisia ja limskaa oli ruokalistalla ja vähän jätskiä. Pakko oli vaan jotain saada menemään alas, eikä nämäkään olis mennyt alas, vaan vähän houkuttelemalla sitten sain. Kyllä siis oli todella kipeenä porukka. Nuorimmaiselle nousi eilen kuume ja tänään haettiin hänellekin sitten lääkekuuri. Jospa tää nyt olis sitten taas tässä hetkeksi aikaa!! :)

Perjantaina me käytiin osan porukan kanssa Saila Seurujärven ja Lasse Heikkilän konsertissa. Oli kyllä niin kaunista musiikkia. <3 Mä en itse ole koskaan kuullut Saila Seurujärveä livenä, ainoastaan cd:ltä kuunnellut ja tykkään kovasti. Hän tulee Lapista ja myös musiikki on sellaista missä on kovasti lapin vaikutteita. Oli ihana aloittaa viikonloppu siitä!!
Tänään olikin sitten meidän kuoron juhlakonsertti. Olen joskus monta vuotta sitten laulanut eräässä kuorossa ja nyt oli juhlavuosi ja sen kunniaksi kuoronjohtaja keräsi ihmisiä projektiin mukaan. Meitä oli sellaisia ihmisiä, jotka olemme olleet alkuaikoina mukana ja sitten osa oli sellaisia, jotka ovat tulleet ihan nyt vasta mukaan kuoroon. Tosi kiva projekti ja antoi kyllä vähän potkua herätellä uudelleen henkiin oma kuoroharrastukseni. Meinaan mennä porukkaan mukaan taas. Musiikki on niin tärkeä juttu itselleni, niinkun olen jo monta kertaa kirjoittanutkin.
Tästä on hyvä aloittaa viikko ja eiköhän me saada porukka jo terveeksikin!! :) Ens viikonloppu meneekin sitten ihan hulinassa, mutta kivaa meillä on tiedossa. Lähdetään koko perhe lastenleirille. Työntäyteinen viikko alkaa siis täällä, kun viimeisiä leirivalmisteluita tehdään ja sitten yritetään tätä normiarkeakin täällä pyörittää. :)

Ihanaa alkavaa viikkoa ihan jokaiselle!! <3


lauantai 5. maaliskuuta 2016

Itse tehtyjä pipoja



Mä oon niin innostunut ompeeen pipoja. :) Aamupäivän ompelukurssi on ollut todella mieleinen ja todella hyödyllinen mulle. Sanoinkin juuri viime kerralla, että olen käsityökahvilassa ja tuolla ompelussa oppinut tosi paljon uutta, mitä en olisi itsekseni saanut tehtyä. Haaveillut olen, mutta kotona itsekseen ei vaan ole saanut aikaiseksi oikein mitään uutta... Nyt kun on joku, joka kädestä pitäen neuvoo ja ohjaa, niin on kyllä kivaa!! Oon oppinut tekemään kaavat vanhoista, pieneksi jääneistä housuista. Meillä kun nuorimmalle niin hankalaa niitä housuja on kaupasta löytää. Nyt on sopiva kaava, jolla tuli todella hyvän malliset housut. Eikä tämä piponkaan tekeminen todellakaan vaikeeta ollut... Joskus sitä vaan tarttee sen pienen eteenpäin tuuppauksen, että saan jotain tehtyä. :)

Ensi viikolla on taas tiedossa ompelua ja kutomista. Oon tässä pohtinut ja miettinyt, että tekisinkö mä seuraavalla ompelukerralla itselleni ja neidille hameet mitä on pitänyt aloittaa jo kauan sitten vai jatkanko pipotehtailua. :D Näitä pipoja oon antanut monta jo eteenpäin, itselläni ja neidillä on tuollaiset violetit tähtipipot (kolme tähtipipoa lähtee muualle), nuorimmalla on haipipo (toinen menee synttärilahjaksi). Neidillä on myös tuo turkoosipohjainen kettupipo (yksi lähtee yllärinä erääseen perheeseen, vähän piristystä tuomaan lapselle) ja nuorimmalla futispipo (kaksi on vielä löytämättä omistajaa). Traktoripipoista yksi lähti jo yhteen ystäväperheeseen ja kaksi menee synttärilahjaksi. Omiin tarpeisiin jo pipoja on monta, mutta toisaalta, kun on erivärisiä takkeja, niin on kiva olla sävy sävyyn pipokin. Pesuunkin joutavat paremmin, kun niitä on useampia. Nämä ovat paksuudeltaan niin todella sopivia keväämmällä ja syksyllä, vaikka kyllä kaksi nuorinta on jo nyt niitä päähän laittanut. Katotaan mitä mihin mä nyt sitten päädyn. Ja kun siellä ompelussa on teollisuussaumuri, niin sillä on ihanaa hurautella pipoja, ei mee kauaa aikaa yhdessä. ;)

Oikein ihanaa launtaita kaikille!! <3

torstai 3. maaliskuuta 2016

Leukanivelpunktio takana



Tänään on taas yksi nukutus neidillä takana. Kolme tai neljä viikkoa meni tähän päivään siitä, kun ensimmäinen oireilu alkoi. Aika pitkästi, mutta onneksi nyt ollaan taas paremmalla puolella. :) Neiti on niin reipas!! <3 Meillä on tapana aina joka nukutuskerran jälkeen ostaa jotain pientä tai joskus jotain vähän suurempaakin. Että siitä jää hyvä mieli. Eilen neiti jo sanoi miehelleni, että hän haluaa jonkun lehden. Tällä kertaa sitten sai tuollaisen tarratehtäväkirjan, näitä neiti rakastaa edelleen. Sairaalaklovnitkin olivat käyneet piristämässä ja hampaat sai mukaan kotiin tuossa purkissa. Pääasia, että lapselle jää mahdollisimman hyvä mieli! Kaikki sujuu yleensä tosi hienosti, neiti itse ymmärtää, että asiat tehdään hänen parhaakseen. Pienemmille asiaa on hankalampi selittää, eivät he ymmärrä miksi pistetään tai tehdään jotain muita juttuja.

Meillä on koko hiihtoloma mennyt sairastaen ja koko ajan oon miettinyt, että toivottavasti neiti ei tautia saa, että voidaan nukuttaa. No, eilen sitten pikkuhiljaa hiipimällä nenä rupes menemään tukkoon ja viime yö meni yskien. Pelkäsin, että jos eivät nukutakaan. Aamusta jo soittelin ja kyselin sairaalalta, että mitä tehdään. Päädyttiin sitten mieheni kanssa siihen, että kun ei kuumetta ole, niin menevät sinne. Ja hyvä päätös olikin! Keuhkot ovat puhtaat, ainoastaan ylähengitysteissä on tukkoisuus, joten lastenlääkäri antoi luvan punktioon ja nukutukseen, mutta oli tässä kohtaa vielä jättänyt päätöksen anestesialääkärille. Eli jännitimme saliin saakka kuinka tässä käy. Onneksi anestesialääkäri oli samaa mieltä ja lupa nukuttamiseen saatiin.

Neidiltä otettiin samalla kaksi viimeistä maitohammasta pois. Suupolin lääkäri oli samalla vielä tutkinut leukanivelet ja todennut, että ainoastaan vasemmalle tarvitaan kortisonia. Tämä tietty hyvä juttu, että molempia ei tartte piikittää. :) Mutta kääntöpuoli hommassa on se, että tämä varmistaa ja todistaa sitä, että mätäpaise suussa on sen tulehduttanut ja tästä seurauksena on TAAS lääkkeenvaihto edessä... :( Tämä on sellainen uutinen, mitä en olisi halunnut kuulla, enkä kohdata. Ensimmäinen lääke kuuteen vuoteen, jonka avulla neiti on pystynyt elämään normaalia elämää. Nyt ollaan taas lähtöpisteessä ja isoja kysymysmerkkejä edessä. Mitä seuraavaksi tapahtuu? Onneksi päätös on reumalääkärillä (eikä olekaan mikään helppo päätös neidin kohdalla), mutta eipä tää kivaa silti ole. Sitä mä todella toivon, että löytyisi lääke, joka auttaisi yhtä hyvin ja yhtä paljon niveliin, kun nykyinen. Ymmärrän tottakai senkin, että noin pahaa infektioherkkyyttä ei voida ylläpitää. Maanantaina on reumapolille aika, joten silloin kuullaan enempi.
Nyt vaan parannellaan neitiä ja syötetään kylmää ruokaa. :) Vaikka eipä tuossa lasten heräämisessä kauaa mene. Tuolla se neiti kyllä jo veljien kanssa pelaa pleikkaa. Eipähän tuossa hommassa kyllä pääse liikaa rasittumaan. On kyllä niin mukavaa, kun lapset välillä keksivät puuhaa koko porukan voimin. Näin lomilla se on mahdollista, mutta ei se arkena oikein onnistu. Koulupäivien ja harrastusten välissä lapset haluavat kaikki omaa aikaa, ymmärrettävää sekin. Taas huomaa kuinka tarpeeseen tää loma tuli! Nyt loppuviikosta on univelat isommat nukkunut pois ja meillä on kaksi hyväntuulista teiniä talossa. :) On se hyvä, että koulusta on näitä lomia, niin saa vähän muuta ajateltavaa.

Oikein mukavaa torstaita kaikille!! <3

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Kulho muovailumassasta






Testasin vähän muovailumassaa ja tarkoitus oli tehdä munan mallinen kulho, mutta ei näistä ihan sellaisia tullut. :D Pääsiäisenä meinaan laittaa kulhoon narsissin. Mä en vielä käsitellyt pintoja millään. Oon miettinyt, että josko suihkuttais lakkaa. Mutta vielä toistaiseksi ne ovat ihan ilman mitään. Toisaalta joku servettisysteemikin vois olla kiva koriste. Mutta sitten ehkä haluaisin näistä sellaisia, joita voi pitää millon tahansa pöydällä. Vaikea valita. ;D No, nähtäväksi jää, että saavatko nämä jotain kortistetta vai jätänkö ihan valkoisiksi.
Mukavaa keskiviikkoa kaikille!! <3